Runebergintorttu

Kansallisuusaate sai 1800-luvulla monia muotoja, joista vähämerkityksisimpiin eivät suinkaan kuulu suurmiesten mukaan nimetyt leivokset. Napoleonin sodat on sodittu ja Euroopan rajat piirretty uudelleen ja taas uudelleen, mutta Runebergin tortut ilmestyvät kauppoihin joka vuosi tammikuun puolivälin tietämissä. Porvoolaisen leipuri Asteniuksen 1840-luvulta lähtien valmistama leivonnainen kuului tiettävästi Runebergin kesäaamiaisiin yhdessä snapsin kanssa. Myös vaimo Fredrika valmisti niitä ärtyisälle ja naisiin menevälle suurmiehelleen, mutta ei suinkaan itse kehittänyt reseptiä. Runebergin henkilökultti käynnistyi jo hänen elinaikanaan ja pikkuhiljaa vuosittaisen juhlinnan päiväksi vakiintui runoilijan syntymäpäivä 5. helmikuuta ja juhlaherkuksi sylinterin muotoinen, hillolla koristettu leivonnainen. Runebergintorttu debytoi ensimmäisen kerran suuriruhtinaskunnan pääkaupungissa vuonna 1865 vasta-avatussa Ekbergin konditoriassa.

Tämä viimeksi mainittu, jo aiemmista lokimerkinnöissä tutusta Bo Lönnqvistin kirjasta lukemani Ekbergiä koskeva tieto tuli minun kohdallani valitettavasti liian myöhään, sillä olin jo ehtinyt hankkia tarvittavat viisi torttua suureen, tieteelliseen ja riippumattomaan runebergintorttututkimukseeni, eikä yksikään niistä ollut Ekbergin. Lohduttaudun sillä, että Runebergin päivä on onneksi kerran vuodessa ja ensi vuonna tiedän paremmin.

Tortut maksoivat vajaasta kahdesta eurosta kahteen ja puoleen ja ne hankittiin yhtä lukuunottamatta Hakaniemen hallista Helsingin keskustasta. Mika epäili, että blogini lukuisat perifeeriset lukijat saattaisivat harmistua siitä, että herkut eivät ole heidänkin ulottuvillaan. Rauhoittelin häntä vakuuttamalla, että blogiani lukee pari helsinkiläistä ja se yksi nakkilalainen saa rauhassa ostaa sieltä Onni-Pekasta Fazerin torttuja, kun ei siellä kuitenkaan muita ole kaupan. Viiden saman valmistajan runebergintortun vertaileminen edellyttää niin tarkkoja makunystyröitä, ettei minusta ainakaan vielä ole siihen. Ja kun on muuttanut Nakkilaan, on samalla vapaaehtoisesti luopunut tietyistä sivilisaation mukanaan tuomista eduista. Terveisiä äidille!

Mutta itse asiaan: tutkimus toteutettiin puolisokkometodilla, eli kolmelle koehenkilöille (itse toimin hankkeen vastuullisena johtajana ja kirjurina) kerrottiin minkä valmistajien ja millä nesteillä kostutettuja torttuja on mukana, mutta he eivät etukäteen tienneet mikä on mikä. Yhtään koehenkilöä ei vahingoitettu tutkimuksen kuluessa, samaa ei voi valitettavasti sanoa runebergintortuista.

1. Leipomo: Vaasan, kostutus: konjakki

Tutkimusryhmä oli yksimielinen siitä, että kyseessä oli testin rumin torttu, joka jäisi pelkän ulkonäön perusteella ostamatta. Ennen maistamista torttua epäiltiin kuivaksi. Hillon kiillottomuus hämmensi (muut hillot oli oletetavasti glaseerattu jollakin aineella, agar-agarilla tms.). Torttu osoittautui kuitenkin yllättäen erittäin maukkaaksi. Makua kiitettiin voimakkaan manteliseksi, kosteutus oli tasa-painossa ja suutuntuma miellyttävä, ei liian mössöinen, vaan murea.

2. Leipomo: Tuffe (myymälä Hakaniemen hallissa), kostutus: unohtui kysyä

Tuffen torttua moitittiin hutiloidun näköiseksi, erityisesti ympäriinsä valuneen pomadan vuoksi. Tällä kertaa heikko ensivaikutelma osoittautui oikean suuntaiseksi. Tutkimusryhmä kommentoi torttua piparinmakuiseksi, kuivaksi, kardemummapullaksi ja soodan makuiseksi. Torttu tosiaan oli kuiva, suurimmaksi osaksi. Aivan hillon alla se oli kuitenkin onnistuttu saamaan lähes vetisen kosteaksi, suoritus sekin.

3. Leipomo: Primula, kostutus: rommi

Primulan torttu kuului myös ulkonäkönsä puolesta testin B-ryhmään. Torttu oli pieni ja runebergintortuksi liian vaalea. Hillosilmä oli mitättömän pieni ja sitä ympäröivä pomadarengas turhan tuhti. Siitä huolimatta, että torttu oli kostutettu rommilla, kutsui tutkimusryhmä sitä punssisen makuiseksi (ryhmä osoittautui testin edetessä varsin huonoksi tunnistamaan kostutusnesteitä). Torttu oli raa'an oloinen ja edellisen tapaan epätasaisesti kostutettu. Hillo oli tahmaista ja tarttui hampaisiin. Eräs ryhmän jäsen intoutui kutsumaan torttukokemusta suorastaan tympeäksi.

4. Leipomo: Kakku- ja leipäkeisari, kostutus: punssi

Kakkukeisarin torttua pidettiin yleisesti kauneimpana, vaikka itse pidän vaaleanpunaista pomadaa epäortodoksisena ratkaisuna. Yksi tutkimusryhmän jäsenistä piti torttua ihanana, kun muiden arviot jäivät huomattavasti viileämmiksi. Tortun rakennetta arvosteltiin tahmeaksi ja "möttöiseksi" (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan).

5. Leipomo: Jokioisten leipä, kostutus: arrakkiaromi

Tätä torttua pidettiin testin toiseksi kauneimpana, huolimatta sen lievästä, liian pitkään paistoaikaan viittaavasta tummuudesta. Tutkimusryhmä osoitti jälleen täydellisen inkompetenssinsa kostukkeiden suhteen arvioimalla tortun rommisen makuiseksi. Eräs ryhmäläisistä sai syödessään suuhunsa palasen sukaattia. Tätäkin torttua vaivasi "möttöisyys". Hillo oli kuin purkkaa, ilmeisesti glaseerauksen kanssa oli innostuttu hiukan liikaa. Tortun lautaselle jättämä tummantahmea läntti herätti tutkimusryhmässä hämmennystä.

Tässä vielä lopuksi ryhmän tortuille antamat pisteet (asteikko yhdestä viiteen):

	Heidi	Hanna	Pirkko	Mika	Pistekeskiarvo
Vaasan	4	4 1/2	2	4	3,63
Tuffe	1	1	2	1	1,25
Primula	2	1	3	2	2
Kakku- ja leipäkeisari	2	3	4 1/2	3	3,13
Jokioisten	2	3	3 1/2	3	2,88