tiistai 15. helmikuuta 2011

Samppanjakorkki

Olen syönyt elämässäni vain yhden kokonaisen samppanjakorkin (ja tämä on sen tarina), mutta olen tuntenut suurta lämpöä tätä leivosta kohtaan siitä lähtien kun tiemme ensi kertaa ristesivät muutamia vuosia sitten eräässä kahvipöydässä. Silloin erehdyin valitsemaan tarjottimelta vadelmaleivoksen tai jotain muuta yhtä banaalia, ja huomasin virheeni pian. Meidän porilaisessa kotileipomossamme ei samppanjakorkkeja tunnettu, sen sijaan oli kyllä kaiken mualiman marenkileivoksia, rommileivoksia, sammakkoja, perunoita, suklaavuoria, puseita, pepejä ja ekleerejä.

Samppanjakorkki ei ole mikään pissisleivos (vaikka onkin uitettu rommissa). Se on ulkonäöltään koruton ja konstailematon. Jotain kertoo se, että samppanjakorkki oli Mikan alkuvuodesta 97-vuotiaana kuolleen isoäidin lempileivos. No, se kertoo tietysti siitä, että samppanjakorkki sopii pehmeänä tekohampaiselle, mutta myös jotain leivoksen viehkosta vanhanaikaisuudesta ja epätrendikkyydestä. Samppanjakorkissa on paljon samaa fiilistä sellaisten lähes unohdettujen leivonnaisten kanssa kuin korkkisiivu ja juorupulla.

Peli oli siis aika selvä jo ennen kuin Ekbergin myymälän ovi oli kolahtanut takanani kiinni. Mukaan lähti myös Mikan suosikki zolaikka, eli räkäleivos, johon varmaan isken tässä blogissa haarukkani ja hampaani lähiaikoina. Samppanjakorkissa on samppanjaista (tai korkkista) vain muoto. Samppanjakorkki on savariini, joka on käytännössä sama kuin baba, joka taas on ruotsinkielisen Wikipedian mukaan alunperin paloviinalla kostutettu gugelhupf. Googlatkaa, jos ette pysy kärryillä. Ekbergin kuohuviinipullon korkkia muistuttava savariini on kostutettu rommilla ja arrakkipunssilla, eikä ihan vähän. Samppanjakorkkini oli niin kostea, että konditoriantädin oli käärittävä se paperiin ennen laatikkoon laittamista, jotta nesteet eivät olisi valuneet ulos ja käsilaukkuuni.  Mutta jotenkin se pysyi kasassa siitä huolimatta. Korkissa oli miellyttävä suutuntuma ja vaikka se oli pehmeä ja mehevä, se ei ollut missään nimessä mössöinen. Reilulla kädellä loiskutetun rommin ja arrakin ansiosta leivosta voisi kuvailla aikuiseen makuun olevaksi. Siis sillä tavalla aikuiseen makuun, että jälkimaun vielä viipyessä suussa aloin tuntea omituista mielitekoa pelata erä bridgeä lorauttellen kahvikupin pohjalle aina vähän lisää Bristol Creamiä kun pelikavereiden silmä välttää. Tästä suorituksesta erittäin vahva neljä nostalgista piippausrautaa viidestä.

1 kommentti:

  1. Tässä kirjoituksessa on ainoa löytämäni Google-osuma vanhaan pikkuleipään KORKKISIIVU. En vaan mistään saa käsiini tämän pikkuleivän reseptiä. Suomessa on parikin leipomoa jotka valmistavat Korkkisiivuja, mutta eikai heiltä kehtaa suoraan reseptiä pyytää?
    Mahtaako kenelläkään lukijoista tietää reseptin? Ja lähettäisi sen minulle? Ja jakaisi muillekin? Olen Googlannut, mennyt läpi kirjastomme kaikki reseptikirjat, kysynyt Ravintolamuseolta - mistään ei löydy. Voi kun olisin onnellinen jos joku ottaisi yhteyttä! Terveisin, Inger PS. Sähköpostiosoitteeni on lisa.pettersso13@gmail.com

    VastaaPoista