Madagascar

Tiedän, pitäisi hiukan tiivistää tahtia blogipäivitysten kanssa. Tämänkin leivoksen syömisestä on jo pari viikkoa. Onneksi minulla on hyvä muisti, mitä sokeriin tulee.

Voiko olla totta, että tässä on kyseessä blogini ensimmäinen suklaaleivos? Piti oikein käydä tarkistamassa kaikki aiemmat merkinnät. Löytyihän sieltä se chiloe, mutta sen suklaisuus oli sen verran nimellistä, että sitä ei lasketa. Jos chiloe asettuisi janan yhteen päähän, niin madagascar olisi sitten siellä vastakkaisessa päässä, mitä suklaan käyttöön ja makuun tulee. Ja mitäpä muuta voisi odottaakaan Chjokolta, leivoksen valmistajalta, joka on yksi Helsinkiin viime vuosina syntyneistä pienistä suklaamanufaktuureista.  

Madagascar oli silkkaa  suklaata alusta loppuun. Päällä oli lähes peilinkirkas kerros tummaa suklaata, jonka alta paljastui kerroksittain eri vahvuista suklaata ja kaiken keskeltä valkosuklaasydän. Päällimmäisenä olleen tumman suklaan hienoinen katkeruus taittoi mukavasti muiden kerrosten makeutta, joten öklöefekti väistettiin onnistuneesti. Makujen kokonaisuus oli moniulotteinen ja täyteläinen, ja varsin aikuinen. Lapsille tämä komeus tuskin maistuisi. Leivos lähenteli suklaisessa dekadenssissaan leivosmaailman aikuisviihdettä. Valuvasta valkosuklaakeskuksesta ottamani valokuvat ovat mielestäni niin lähellä pornoa, kuin leivoskuvat voivat olla. Pitäisiköhän tälle postaukselle asettaa ikäraja?

Edellä esitetystä suklaata tihkuvasta ylistyslaulusta huolimatta madagascarissa oli jotain vakavaa, jopa hiukan tosikkomaista. Oli miten oli, en edes keksimällä keksinyt mitään järkevää moitittavaa, edellä mainittua, varsin pikkumaista huomautustani lukuunottamatta, ja koska en halua päätyä samanlaiseksi ihmisraunioksi, kuin poikaystäväni, joka antaa kaikelle maan ja taivaan välissä 7,5 pistettä Gazzetta dello Sportin -asteikolla, annan madagascarille täydet pisteet. Siis viisi shunga-piirrosta viidestä (katson tätä kirjoittaessani tv:stä Martin Beck -elokuvaa "Japanilainen maalaus").