Puhvetissa

Lapsuuteni kulinaariset tähtihetket liittyvät kotileipomoamme (ja ravintola Martinan kanakoria) lukuun ottamatta lähes yksinomaan erilaisiin buffet-pöytiin, eli puhvetteihin. Muistan lämmöllä Ikaalisten kylpylän ravintolan puhvettia, jossa sain syödä jätskiä niin paljon kuin jaksoin. Ja jaksoinhan minä. Niiden muutamien harvojen hotellien, joissa pääsin lapsena yöpymään, aamiaispuhvetit tekivät minuun suuren vaikutuksen. Muistaakseni törmäsin fantastisen dekadenttiin tuotteeseen nimeltä suklaalevite ensimmäisen kerran hotelliaamiaisella Israelin Eilatissa. Ruotsinlaivojen puhvetit olivat tietysti aivan omaa luokkaansa. Pakollinen lautasellinen nakkeja ja ranskalaisia perunoita, jonka jälkeen saattoi keskittyä pääasiaan eli silmittömään jälkkäreiden ahmimiseen. Sen jälkeen sai vielä mennä hyttiin syömään viinikumeja ja englanninlakritsaa. Eräänlainen vedenpäällinen taivas, siis.

Edellä kerrottua taustaa vasten ei liene yllätys, että pidän Kakkugallerian kakku- ja leivospuhvettia erinomaisena innovaationa. Minä, poikaystävä ja jo aiemmista blogipäivityksistä tuttu seniori kävimme noin viikko sitten testaamassa Kakkugallerian Fredrikinkadun kahvilan puhvettikunnon. Hintavaihtoehdot olivat 11 ja 13,50 euroa, riippueen siitä, mitä asiakas valitsi juomaksi. Minä päädyin teehen, seniori kahviin ja poikaystävä, hiukan uhkarohkeasti, kuten myöhemmin tullaan osoittamaan, Laitilan limuun.


Kakkugallerian kakkupuhvetti osoittautui heti kättelyssä lieväksi huiputukseksi, sillä herkkuja ei suinkaan tarjoiltu määritelmän mukaisesti noutopöydästä, vaan ne piti käydä valitsemassa vitriinistä ja pyytää sitten haluamansa pala myyjältä. Aidot puhvettien ystävät ymmärtänevät heti tässä käytännössä piilevän ongelman: kakunsyöjä alkaa häpeillen laskea syömiään annoksia ja epäillä, että myyjä tekee tuomiten samoin, joko kaupallisista syistä tai muuten vain pitäen puhvettihenkilöä suurena rohmuna ja tulevana sydän- ja verisuonipotilaana. Seurauksena itsetietoinen puhvettirohmu lopettaa syömisen paineen alaisena aiemmin, kuin kenties muuten olisi tehnyt, eikä täten saa  rahoilleen täyttä vastinetta! Tämän kirjoitettuani, voin kuitenkin vakuuttaa, että me kyllä urhoollisesti söimme itsemme ähkyyn mahdollisesta paheksunnasta piittaamatta.


Seniori lähti kaukaa viisaasti liikenteeseen raikkaalla mustikkatartaletilla, poikaystävän valitessa passion-juustokakun. Minä puolestani valitsin, kuin pahainen amatööri, heti alkuun tuhdin palan suklaa-pähkinäkakkua. No, niinhän siinä sitten kävi, että hikoilin suklaata jo ennen kuin pala oli edes syöty. Kiristämällä ja uhkailemalla sain poikaystävän syömään muutaman haarukallisen kakustani. Hänen passion-juustokakkunsa oli hyvää ja melko raikastakin (tiedän, koska maistoin), samoin mustikkatartaletti (maistoin sitäkin). "Tosi hyvää!" totesi seniori.Oli siis aika siirtyä takaisin tiskille.

Virheestäni viisastuneena ja myös hiukan siipeeni saaneena otin minä nyt puolestani mustikkatartaletin. Seniori siirtyi johdonmukaisesti mansikkatartalettiin ja poikaystävä valitsi tiskin kahdesta suklaakakusta sen toisen eli marmorisuklaakakun. Tässä vaiheessa poikaystävän turnajaiskestävyys alkoi osoittaa heikkenemisen merkkejä: hän harmitteli päätöstään ottaa juomaksi imelä limu ja lusikoi kakkuaan hiukan innottomasti, vaikka se kuulemma periaatteessa hyvää olikin. "Tosi hyvää!" totesi seniori taas. Mustikkatartaletti maistui minullekin ja olin valmis kolmanteen erään, joka osoittautuikin viimeiseksi.

Tuolista nouseminen ja kohti kakkuvitriiniä käveleminen paljasti, miten täynnä vatsa alkoi olla jo tässä vaiheessa. Poikaystävä kysyi hölmön toiveikkuutta kasvoillaan, kuuluivatko mahdollisesti myös suolaiset piirakat puhvettiin. Eivät, kuului myyjän tyly tuomio. Kolmantena kakkunaan seniori päätti nauttia sitruunamarenkikakkua, kun minä ja poikaystävä otimme blogin hengessä leivokset; minulle mansikka-herukka-vanilja (jos muistan oikein) ja hänelle mango-lime. Molempia leivoksia vaivasi vauvanruokamaisuus, mutta eri tavoin. Minun leivokseni oli niin pehmeä mössöisessä mousseisuudessaan (Mousse muuten lausutaan "musse"! Pääni on räjähtää joka kerta, kun teeveestä tulee se kissanruokamainos, jossa Piitu Uski puhuu ääni kehräten moussesta, siis lausuttuna niin kuin se kirjoitetaan!), että sen olisi voinut imeä vähän paksumman pillin läpi, poikaystävän leivoksessa taas maistui Piltti-purkeista tuttu mangosose. "Tosi hyvää!", seniori hehkutti omaa kakkuaan.

Kun kolmannen annoksen jälkeen vilkaisin vitriiniä, en tuntenut enää pienintäkään mielitekoa testata vaikkapa mustaherukka-suklaakakkua tai sacheria. Peli oli pelattu ja puhvetti oli vaatinut uhrinsa. Iloinen yllätys oli se, että määrä ei dominoinut laatua, vaikka maistelun edetessä kävikin  päinvastoin, kuin maistellessamme kaveriporukalla viinejä, eli kriittisyys kasvoi pala palalta. Vaikka blogin nimi onkin sokerihumala, en silti pidä sitä kovin toivottavana olotilana, enkä siksi usko, että tulen vierailemaan puhvetissa kovin pian uudestaan. Mutta varmasti jossain vaiheessa ähky unohtuu ja kakkupuhvettihammasta alkaa taas kolottaa. Joitain asioita ei koskaan opi, onneksi.

Runebergintorttu

Kansallisuusaate sai 1800-luvulla monia muotoja, joista vähämerkityksisimpiin eivät suinkaan kuulu suurmiesten mukaan nimetyt leivokset. Napoleonin sodat on sodittu ja Euroopan rajat piirretty uudelleen ja taas uudelleen, mutta Runebergin tortut ilmestyvät kauppoihin joka vuosi tammikuun puolivälin tietämissä. Porvoolaisen leipuri Asteniuksen 1840-luvulta lähtien valmistama leivonnainen kuului tiettävästi Runebergin kesäaamiaisiin yhdessä snapsin kanssa. Myös vaimo Fredrika valmisti niitä ärtyisälle ja naisiin menevälle suurmiehelleen, mutta ei suinkaan itse kehittänyt reseptiä. Runebergin henkilökultti käynnistyi jo hänen elinaikanaan ja pikkuhiljaa vuosittaisen juhlinnan päiväksi vakiintui runoilijan syntymäpäivä 5. helmikuuta ja juhlaherkuksi sylinterin muotoinen, hillolla koristettu leivonnainen. Runebergintorttu debytoi ensimmäisen kerran suuriruhtinaskunnan pääkaupungissa vuonna 1865 vasta-avatussa Ekbergin konditoriassa.

Tämä viimeksi mainittu, jo aiemmista lokimerkinnöissä tutusta Bo Lönnqvistin kirjasta lukemani Ekbergiä koskeva tieto tuli minun kohdallani valitettavasti liian myöhään, sillä olin jo ehtinyt hankkia tarvittavat viisi torttua suureen, tieteelliseen ja riippumattomaan runebergintorttututkimukseeni, eikä yksikään niistä ollut Ekbergin. Lohduttaudun sillä, että Runebergin päivä on onneksi kerran vuodessa ja ensi vuonna tiedän paremmin.

Tortut maksoivat vajaasta kahdesta eurosta kahteen ja puoleen ja ne hankittiin yhtä lukuunottamatta Hakaniemen hallista Helsingin keskustasta. Mika epäili, että blogini lukuisat perifeeriset lukijat saattaisivat harmistua siitä, että herkut eivät ole heidänkin ulottuvillaan. Rauhoittelin häntä vakuuttamalla, että blogiani lukee pari helsinkiläistä ja se yksi nakkilalainen saa rauhassa ostaa sieltä Onni-Pekasta Fazerin torttuja, kun ei siellä kuitenkaan muita ole kaupan. Viiden saman valmistajan runebergintortun vertaileminen edellyttää niin tarkkoja makunystyröitä, ettei minusta ainakaan vielä ole siihen. Ja kun on muuttanut Nakkilaan, on samalla vapaaehtoisesti luopunut tietyistä sivilisaation mukanaan tuomista eduista. Terveisiä äidille!

Mutta itse asiaan: tutkimus toteutettiin puolisokkometodilla, eli kolmelle koehenkilöille (itse toimin hankkeen vastuullisena johtajana ja kirjurina) kerrottiin minkä valmistajien ja millä nesteillä kostutettuja torttuja on mukana, mutta he eivät etukäteen tienneet mikä on mikä. Yhtään koehenkilöä ei vahingoitettu tutkimuksen kuluessa, samaa ei voi valitettavasti sanoa runebergintortuista.

1. Leipomo: Vaasan, kostutus: konjakki

Tutkimusryhmä oli yksimielinen siitä, että kyseessä oli testin rumin torttu, joka jäisi pelkän ulkonäön perusteella ostamatta. Ennen maistamista torttua epäiltiin kuivaksi. Hillon kiillottomuus hämmensi (muut hillot oli oletetavasti glaseerattu jollakin aineella, agar-agarilla tms.). Torttu osoittautui kuitenkin yllättäen erittäin maukkaaksi. Makua kiitettiin voimakkaan manteliseksi, kosteutus oli tasa-painossa ja suutuntuma miellyttävä, ei liian mössöinen, vaan murea.

2. Leipomo: Tuffe (myymälä Hakaniemen hallissa), kostutus: unohtui kysyä

Tuffen torttua moitittiin hutiloidun näköiseksi, erityisesti ympäriinsä valuneen pomadan vuoksi. Tällä kertaa heikko ensivaikutelma osoittautui oikean suuntaiseksi. Tutkimusryhmä kommentoi torttua piparinmakuiseksi, kuivaksi, kardemummapullaksi ja soodan makuiseksi. Torttu tosiaan oli kuiva, suurimmaksi osaksi. Aivan hillon alla se oli kuitenkin onnistuttu saamaan lähes vetisen kosteaksi, suoritus sekin.

3. Leipomo: Primula, kostutus: rommi

Primulan torttu kuului myös ulkonäkönsä puolesta testin B-ryhmään. Torttu oli pieni ja runebergintortuksi liian vaalea. Hillosilmä oli mitättömän pieni ja sitä ympäröivä pomadarengas turhan tuhti. Siitä huolimatta, että torttu oli kostutettu rommilla, kutsui tutkimusryhmä sitä punssisen makuiseksi (ryhmä osoittautui testin edetessä varsin huonoksi tunnistamaan kostutusnesteitä). Torttu oli raa'an oloinen ja edellisen tapaan epätasaisesti kostutettu. Hillo oli tahmaista ja tarttui hampaisiin. Eräs ryhmän jäsen intoutui kutsumaan torttukokemusta suorastaan tympeäksi.

4. Leipomo: Kakku- ja leipäkeisari, kostutus: punssi

Kakkukeisarin torttua pidettiin yleisesti kauneimpana, vaikka itse pidän vaaleanpunaista pomadaa epäortodoksisena ratkaisuna. Yksi tutkimusryhmän jäsenistä piti torttua ihanana, kun muiden arviot jäivät huomattavasti viileämmiksi. Tortun rakennetta arvosteltiin tahmeaksi ja "möttöiseksi" (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan).

5. Leipomo: Jokioisten leipä, kostutus: arrakkiaromi

Tätä torttua pidettiin testin toiseksi kauneimpana, huolimatta sen lievästä, liian pitkään paistoaikaan viittaavasta tummuudesta. Tutkimusryhmä osoitti jälleen täydellisen inkompetenssinsa kostukkeiden suhteen arvioimalla tortun rommisen makuiseksi. Eräs ryhmäläisistä sai syödessään suuhunsa palasen sukaattia. Tätäkin torttua vaivasi "möttöisyys". Hillo oli kuin purkkaa, ilmeisesti glaseerauksen kanssa oli innostuttu hiukan liikaa. Tortun lautaselle jättämä tummantahmea läntti herätti tutkimusryhmässä hämmennystä.

Tässä vielä lopuksi ryhmän tortuille antamat pisteet (asteikko yhdestä viiteen):

	Heidi	Hanna	Pirkko	Mika	Pistekeskiarvo
Vaasan	4	4 1/2	2	4	3,63
Tuffe	1	1	2	1	1,25
Primula	2	1	3	2	2
Kakku- ja leipäkeisari	2	3	4 1/2	3	3,13
Jokioisten	2	3	3 1/2	3	2,88