Näytetään tekstit, joissa on tunniste 3/5. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 3/5. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Suklaa-aprikoosileivos

Nyt kun suklaan makuun kerran on päästy, niin jatketaan sitten samalla linjalla. Vaikka saattaakin olla, että tämänkertaisen suklaaöverin jälkeen ei hetkeen huvita edes nähdä mitään ruskeaa.


Tekisi melkein mieli heti kättelyssä antaa miinuspisteitä siitä, että Fazerin suklaa-aprikoosileivos, niin kuin ilmeisesti kaikki muutkin Fazerin leivokset, on vähälaktoosinen. Tai siis saa se leivos olla vähälaktoosinen, mutta minun ei tarvitse sitä tietää, ellen erikseen kysy. Fazerin pirtsakasti teitittelevä myyjätär muisti oikein huikata perään, että molemmat ostamani leivokset (toinen oli bebe Mikalle) ovat vähälaktoosisia. Siihen onnelliseen 83 prosentin laktoosia sietävään suomalaisten enemmistöön kuuluvana en halua ajatella löysää kakkaa ja ilmavaivoja ostaessani suklaaleivosta. Aika pikkumaista rutkuttaa tällaisesta asiasta, myönnän. Satun vain kuulumaan vähälukuiseen ja epäsuosittuun allergiaoppositioon, jonka jäsenet kieltävät kaikkien ruoka-aineallergioiden olemassaolon. Yksi keskeinen allergioiden syntyyn vaikuttava tekijä on ylihygieenisyys, eli hyvät ihmiset, imuroikaa ja peskää käsiänne vähemmän, kaivakaa nenäänne enemmän ja lakatkaa tuijottamasta maitopurkin päiväyksiä ja syömästä vakuumipakattua roskaa!

Mutta se leivos. Hintaa oli odotuksia nostattavat 4 euroa 90 senttiä. Lähemmässä haarukoinnissa leivos paljastui silkaksi suklaamousseksi ja ehdin jo epäillä, että Amican jälkkäri ja Fazerin leivos olivat vahingossa vaihtaneet paikkaa jossakin mystisessä konsernin sisäisessä hässäkässä. Ehdin pistellä suklaamoussea epätoivoon saakka, kunnes haarukkani vihdoin saavutti leivoksen aprikoosisydämen. Tunne oli varmasti TÄYSIN samanlainen, kuin päiväkausia kuumuutta hehkuvassa hiekkaerämaassa raahautuneella matkalaisella, joka vihdoin löytää keitaan, vain huomatakseen, että kameli on kakannut lähteeseen (jo toinen kakka-aiheinen assosiaatio tässä kirjoituksessa, suklaa saa selvästi mielikuvitukseni laukkaamaan). Aprikoosihilloke tuli siis aivan liian myöhään, olin jo täysin lyöty ja menettänyt haluni elää. Aprikoosi ei enää kyennyt raikastamaan suklaamoussen tukkimia makunystyröitäni. Sanomattakin selvää on tietysi, että söin leivoksen joka tapauksessa loppuun.

Keskeisiä ongelmia olivat siis aprikoosisydämen huono asemointi leivoksen väärälle reunalle, eli sille, josta en aloittanut syömistä, moussen makeus, ja leivoksen yleinen ylimousseisuus. Leivos oli siis sanalla sanoen yksitoikkoinen, paremmat suhteet ja hiukan pienempi koko (ja sitä myötäilevä alempi hinta) olisivat voineet pelastaa paljon. Jos nyt jotain positiivistä pitää sanoa, niin ainakin leivos oli vähälaktoosinen.

Annan kuitenkin armon käydä kohtuuttomasta nipottamisesta tällä kertaa, joten Fazerin suklaa-aprikoosi-täräys saakoon kolme Ingmanin Into -merkkiä viidestä.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Napoleon-leivos

Valion sivuilla on ruokakulttuuri-osio, jossa kerrotaan napoleon-leivoksesta:
Napoleon-leivos on rapeakuorinen voitaikinaleivonnainen, jossa on kermainen täyte. Alun perin nimi juontuu leivoksen kotikaupungista, Italian Napolista. Ranskankielinen "napolitain"-sana (napolilainen) oli niin lähellä Napoleonia, että se muuntui pikkuhiljaa muotoon Napoleon. Itse Napoleon Bonapartella ei kuulemma ole mitään tekemistä leivoksen kanssa.
 
Kävin lauantaina testaamassa, onko Café Aallon tarjoamalla Ekbergin konditorian napoleon-leivoksella mitään tekemistä rapeakuorisen ja kermaisen voitaikinaleivoksen kanssa. Lyhyesti: on, jonkin verran. Vähän pidemmin: Leivoksen voitaikinakerrokset eivät olleet kovin rapeita. Niiden välissä oli vaniljakreemiä, joka meidän perheessämme tunnetaan paremmin räkänä (käsittääkseni lyhenne armeijaslangin käsitteestä vääpelin räkä). Kaipa se oli kermaista, räkäistäkin, ja ihan syötävää. Komeuden päällä oli kerros valkoista pomadaa. Leivos oli aika korkea. Sen valloittamiseen tarjottiin leivoshaarukan lisäksi myös pieni leivosveitsi. Jos voitaikina olisi ollut asiaankuuluvan rapeaa, olisi sitä saanut varmaan leikeltyä kohtalaisen kätevästi suupaloiksi, mutta koska levyt olivat sitkistyneet (varmaan siksi, että leivoksia harvemmin tehdään keittiössä tilausten mukaan), meni homma sotkuiseksi. Se nyt ei sinänsä haitanut. Kokonaisuutena napoleon oli ok, ei liian makea, mutta hiukan tylsä ja taikinainen. Koska torttu oli niin korkea, ei yhteen suupalaan saanut kerralla mahtumaan kaikkia elementtejä: voitaikinaa, räkää ja pomadaa. Leivoksen hinta oli varsin kova, 5,90 euroa, mutta ainakin sen sai pöytään tarjoiltuna. Ekbergin napolilainen leivos ansaitsee tällä suorituksella ihan kohtuulliset kolme napolilaista pitsaa viidestä.


Seuralaisena ja henkisenä tukena ollut Mika söi Ekbergin samppanjakorkin, jota sain maistaa haarukallisen verran. Se maistui niin hyvältä, että otan sen testiin lähiaikoina. Tosin voi myös käydä niin, että arrakkipunssia alkaa tulla korvista ulos jo parin suupalan jälkeen. Seuraava verkkolokimerkintäni tulee kuitenkin koskemaan kotitekoisia macaron-leivoksia.